|
Kankaanpään Voimistelijat ry on joukkuevoimistelun, aerobicin,
kuntovoimistelun ja tanssillisen liikunnan 65-vuotias erikoisseura.
Seura kuuluu Suomen Voimisteluliitto Svoliin. Seurassamme on
hieman yli 370 aktiivista jäsentä. Alle 19-vuotiaita on noin 170
ja yli 19-vuotiaita noin 200. Nuorimmat jäsenet ovat kaksivuotiaita,
vanhimmat yli 70-vuotiaita.
Tälle joukolle on
tarjolla yli 15 viikoittaista liikuntaryhmää mukaan luettuna
kilpailu- eli treeniryhmät. Viikoittaisten ryhmien lisäksi
osallistumme erilaisiin tapahtumiin liikuntaesityksillä. Ohjaajia ja
apuohjaajia seuralla on 24.
Seuraa johtaa yhdeksänhenkinen
johtokunta, jonka kaikilla jäsenillä on oma vastuualueensa.
Johtokunnan jäsenet toimivat myös kummeina lasten ryhmille.
Erilaisissa tapahtumissa johtokuntaa avustaa naistoimikunta ja
tietysti lasten vanhemmat ja voimistelijat.

|